Luin jostakin ajatuksen siitä, että luontodokumenttien selostukset kertoisivat vähintään yhtä paljon tekijöistään kuin kohteestaan. Lapsuuteni luonto-ohjelmissa 1970-luvulla luonto kuvattiin suurena järjestelmänä, jossa kaikella on paikkansa - leijonakin saalistaa vain siksi, että se on sen tehtävä luonnonjärjestyksessä. Näkökulma on sittemmin muuttunut: 2010-luvun dokumenteissa luontokappaleet kilpailevat elintilasta ja evoluution ohjailemina tavoittelevat säälittä omaa etuaan, ja viime kädessä vain lajin säilymistä.
Entä mitä säveltäjästä
kertoo se, kuinka hän työstään puhuu?
Olen ehdottomasti sitä
mieltä, että on tärkeämpää kuunnella musiikkia kuin sitä, mitä siitä sanotaan, vaikka
äänessä olisi säveltäjä itse. Tästä huolimatta musiikista puhuminen on usein
tarpeen, joskus välttämätöntäkin. Niinpä useimmat säveltäjät puhuvatkin tai
kirjoittavat musiikista – omastaan tai muiden – monissa erilaisissa
yhteyksissä. Niin teen itsekin.
Musiikista ja
säveltämisestä puhutaan usein erilaisten metaforien avulla, koska käsiteltävät
ilmiöt ovat monesti varsin abstrakteja tai ainakin aineettomia, ja niihin on
vaikea tarttua. Kuinka kuvata orkesterin sointia? Kokemusta, että musiikki ”on
menossa jonnekin”? Tai säveltäjän tilanne kantaesityksen edellä: mitä kertoa
sävellyksestä, jota ei ole vielä kuultu?
Puheen sisältämien
kätkettyjen tai tiedostamattomien motiivien kartoittaminen – tai arvailu – on
kieltämättä houkuttelevaa, mutta se ei nyt ole pääasia; lisäksi erehtymisen
vaara on suuri. Poimin sen sijaan tähän joitakin näkökulmia, joita ainakin oman
ikäpolveni säveltäjät ovat tavanneet käyttää puhuessaan työstään.
Säveltäminen on käsityötä.
Tässä nostetaan esiin säveltämisen arkinen puoli: ei pidä odotella
inspiraatiota, vaan on vain ruvettava töihin. Samoin kuin puusepän tai
vaatturin työssä, säveltämisessäkin on pitkälti kyse tekemisen taidoista.
Oppiakseen on harjoiteltava, paljon.
Säveltäminen tekniikkana:
puhutaan musiikillisesta materiaalista ja sen organisoinnista, erilaisista
transformaatioista ja muodon prosesseista. Vaikka tällaisen insinöörislangilta
haiskahtavan säveltäjäpuheen voi toisaalta kuitata muodin kaltaisena nörtti-ilmiönä,
on siinä myös vakavammin otettava ammatillinen juonteensa. Onhan luonnollista,
että säveltäjää kiinnostaa, kuinka musiikki on tehty. Se, että asioista
puhutaan aivan tarpeettoman monimutkaisesti, on sitten kokonaan toinen asia – ja
se tuntuu olevan yhteistä lähes kaikille ammattialoille.
Säveltämisestä puhutaan
myös valintoina: sävelvalinta, tempovalinta, tyylivalinta, jopa valinnan
valinta. Tässäkin tullaan usein korostaneeksi tapahtuman rationaalista puolta ja suunnitelmallista harkintaa
(valinnalle voidaan esittää erilaisia perusteluja). Mutta jokainen autokauppias ja asuntovälittäjä
tietää: ratkaiseva päätös perustuu vain pieneltä osin järkeen, loppu on
tunnetta, vaistoa, intuitiota. Eräällä luennollaan, esitellessään musiikkinsa
monikerroksisiin lukusuhteisiin perustuvia rakenteita, brittisäveltäjä Brian
Ferneyhough viittasi valintojensa perusteisiin ykskantaan: ”Don’t ask me: why? I don’t know.”
Suomalaisessa
säveltäjäyhteisössä, jossa olen kasvanut ja kouluttautunut, on rationaalis-analyyttisella
puhetavalla vankka jalansija. Tuskin koskaan kuulee säveltäjän puhuvan
musiikista energiavirtauksina, kosmoksen väreilynä, henkien ilmoituksena tai
tunteen palona. Uskoakseni kuitenkin yhteinen, ääneenkin lausuttu näkemys on,
ettei analyyttinen puhetapa suinkaan kata kaikkea. Usein joutuu törmäämään
siihen, että musiikillisesti kiinnostavimmat asiat ovat äärettömän vaikeasti
sanallistettavissa.
Olennaisimpaan lieneekin
mahdotonta ulottua sanoilla ja käsitteillä, minkä lisäksi taiteen tekemisen
perimmäiset motiivit voivat olla niin henkilökohtaisia, ettei niistä edes halua
julkisesti puhua. Tällöin on voi olla viisainta vaieta tai väistää.
Toistaiseksi ehkä osuvin
kuulemani kuvaus musiikin tekemisen ja tutkimisen perimmäisistä motiiveista sisältyi
professori Marcus Castrénin virkaanastujaisesitelmään vuosia sitten (muistinvarainen
lainaus): ”Kun Mount Everestin huipulle
ensimmäisenä kiivenneeltä Sir Edmund Hillaryltä kysyttiin, mikä sai hänet
ryhtymään vaaralliseksi tiedetyn vuoren valloitukseen, vastaus oli
yksinkertainen: ’Koska se oli siellä’. – Musiikkikin on siellä.”
Vastauksen ymmärtää, jos
on koskaan edes yrittänyt käydä ”siellä”, esimerkiksi musiikkia tekemällä.
PS. Jotain säveltäjistä
ja/tai insinööreistä kertonee sekin, että Microsoft Officen synonyymisanakirjan
mukaan säveltäminen tarkoittaa samaa kuin keksiminen, sepittäminen,
kehittäminen, valehteleminen, narraaminen, juksaaminen, runoileminen,
satuileminen, uskotteleminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti