Ich bin kein Berliner.
Erityisen kiinnostava musiikkilöytö oli ns. Echtzeitmusik. Tämä täydellisesti improvisaatioon
perustuva musiikinlaji kehittyi 1990-luvun mittaan Berliinissä. Asiaan
vihkiytyneiden mukaan se on nimenomaan berliiniläinen ilmiö, ja eri asia kuin
niin ikään improvisaatioon pohjautuvat free jazz tai experimental music.
Hämmästyttävää kuulemissani Echtzeit-esityksissä oli se,
ettei kuuntelukokemus mitenkään olennaisesti poikennut itselleni entuudestaan
tuntemattomien sävellettyjen teosten esityksistä. Musiikissa oli vahva suunnan
tuntu, eikä niissä ollut sellaista ajelehtivaa kokeilun tuntua, joka
harmillisen usein vaivaa pitkiä improvisaatioesityksiä. Viulisti Biliana Vouchkovan mukaan ”Echtzeitmusik ei ole vain kokeilua. Kaikki on tarkoitettua,
vaikka kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi.” Tämä ei tietenkään tapahdu
itsestään, sattumalta: ”On harjoiteltava – ei tiettyä esitystä, vaan improvisointia
itseään.”
Kävin useissa Echtzeit-esityksissä, joita järjestetään eri
puolilla kaupunkia erilaisissa pienissä, useimmiten ns. vaihtoehtoisissa
kulttuuritiloissa, sainpa kerran kutsun yksityiskodissa pidettyyn
performanssiinkin. Yleisöä esityksissä oli yleensä muutamia kymmeniä, eikä
moniin esityspaikkoihin olisi enempää mahtunutkaan.
Berliinin oleskeluni aikana sävelsin valmiiksi teoksen
mikrotonaalisille Fokker-uruille, jotka perustuvat viidesosa-askelviritykseen:
oktaavi on jaettu kahdentoista puoliaskelen sijaan 31:een osaan. Uusi sävellys
sai lopulta nimekseen hajavaloa, ja Susanne Kujala kantaesitti sen 24.4.
Amsterdamin Muziekgebouw Aan’t IJ –konserttitalossa, jossa maailman ainoat
Fokker-urut sijaitsevat. Konsertissa kuultiin myös Fokker-urkumusiikkia
kahdelle soittajalle, toisena urkurina oli Ere Lievonen.
Fokker-urkuja ylläpitää mikrotonaalisen musiikkiin keskittynyt Huygens–Fokker-säätiö. Säätiön konserttisarjaa, johon tämäkin konsertti kuului, seuraa säännöllisesti oma pieni, mutta uskollinen yleisönsä. Säätiön edustajan Melle Weijtersin mukaan huomattava osa huhtikuisena sunnuntaiaamupäivänä konserttiin saapuneista kolmesta-neljästäkymmenestä kuulijasta olikin ”tuttuja kasvoja, jotka käyvät kaikissa konserteissamme.” – Tällaisissa tilaisuuksissa ei luonnollisestikaan voida saavuttaa stadionkonserttien tunnelmaa, mutta taidekokemuksen intensiivisyys ja merkittävyys harvoin on yleisömäärästä tai esityspaikasta riippuvainen.
Pienten ja suurten ongelmaa käsittelee myös Milan Kundera
esseekokoelmassaan Esirippu (Kustannusosakeyhtiö Siltala 2013). Hän pohtii
maailmankirjallisuuden - die Weltlitteratur - ja kansallisten kirjallisuuksien
välisiä eroja suurten ja pienten kielialueiden näkökulmista (esim. saksan- ja
ranskankielinen kirjallisuus versus tšekki, puola tai serbokroaatti),
eurooppalaista kulttuuri- ja poliittista historiaa unohtamatta. Hän tarkastelee
asiaa erottelemalla toisistaan suppean l. kansallisen ja laajan l.
kansainvälisen historiallisen kontekstin, ja päätyy toteamaan, että sekä
suurten että pienten kielialueitten edustajilla on taipumusta
nurkkakuntaisuuteen, jonka hän määrittelee kyvyttömyydeksi tai haluttomuudeksi
tarkastella omaa kulttuuria laajassa kontekstissa.
Kundera pitääkin kielirajat ylittävää vuorovaikutusta
kirjallisuuden elinehtona:
”Eurooppa ei ole onnistunut
näkemään kirjallisuuttaan historiallisesti yhtenäisenä, enkä voi kylliksi
korostaa, millainen intellektuaalinen menetys siinä on tapahtunut. Jos
tarkastellaan romaanin historiaa, Sterne reagoi Rabelaisiin, Diderot sai
vaikutteita Sterneltä, Fielding tukeutui jatkuvasti Cervantesiin, Stendhal vertasi
itseään Fieldingiin, Joycen teokset jatkoivat Flaubertin vanavedessä…”
Kundera toteaa sivumennen, että toisin kuin kirjailijan
kohdalla, musiikissa säveltäjän äidinkielellä ei ole juurikaan merkitystä. Ehkä
ei, mutta valtavirtoja ja marginaaleja, suuria ja pieniä hiekkalaatikkoja
enemmän tai vähemmän nurkkakuntaisine asukkaineen on niin musiikkielämässä kuin
kirjallisuudessakin.
Yhtä lailla elintärkeää on vuorovaikutus. Juuri sen vuoksi nykysäveltäjän on syytä kuunnella myös sellaista musiikkia, jossa säveltäjää
ei lainkaan tarvita.