maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kynä ja kone

Vaikka tiedän kirjoittavani lopullisen partituurin koneella puhtaaksi, aloitan uuden sävellyksen tai uuden osan kirjoittamisen mieluiten käsin, vieläpä huolellisella käsialalla. Kynällä työskentely on konkreettista: tunnen saavani jotenkin suoran ja välittömän kontaktin uuteen sävellykseen, kun käsillä tekemisen fyysinen tunne yhdistyy selkeästi kirjoitettujen – ja sitä kautta selkeästi ajateltujen – nuottien tuomaan tunteeseen tilanteen hallinnasta. (Kokonaan toinen asia on, että myöhemmissä työvaiheissa tuo varmuuden tunne osoittautuu yleensä huomattavan ennenaikaiseksi…) P.H. Nordgren (1944-2008) aikanaan totesi, ettei sotkuisesta alusta lähde kasvamaan mitään. Olen tästä samaa mieltä.

Käsin kirjoittaessa on helppo käyttää erilaisia omia luonnosmerkintöjä, oikaista mutkia ja jättää asioita avoimiksi. Tämän mahdollisuuden arvo on suuri varsinkin työskentelyn alkuvaiheessa. Esimerkiksi tahtilajittoman tahdin kirjoittaminen aika-arvoiltaan avoimilla nuotinpäillä on käsin kirjoitettaessa hyvin yksinkertaista. Nuottiohjelmassa sen sijaan on joka tapauksessa valittava jokin tahtilaji ja jotkut kestot, vaikka olisikin tietoinen siitä, etteivät valinnat ole lopullisia. On kuitenkin eri asia valita alustavasti (ohjelman pakottamana) asioita kuin siirtää valinta kokonaan myöhemmäksi. Voihan käydä niinkin, että alustavat valinnat alkavat kuitenkin salaa ohjata ajattelua, vaikka kuinka yrittäisi pitää mielessä, etteivät ne vielä pidä paikkaansa.


Hiukan paradoksaalisesti monet asiat, jotka ovat hitaita kirjoittaa käsin, saa tehdyksi sujuvasti koneella ja päinvastoin. Epätavallisemmat merkintätavat ja varsinkin ns. graafinen notaatio on nopeaa tehdä kynällä, mutta koneella toisinaan toivottoman hidasta. Vastaavasti esimerkiksi pelkkiä 32-osanuotteja sisältävä tahti on nopea ”soittaa sisään” verrattuna lyijykynämenetelmään – puhumattakaan jo kirjoitettuun tehtävistä korjauksista ja lisäyksistä.

Kun kirjoittaminen ja varsinkin korjaaminen on työlästä, on ajateltava pidemmälle ja valmiimmaksi ennen kirjoittamista, mikä kehittää ja ylläpitää suunnittelu- ja kuvittelukykyä. Amerikkalainen valokuvaaja Joel Sternfeld kertoi eräässä tv-dokumentissa nuorena tekemästään kuvausmatkasta: hän oli kiertänyt ympäri USA:ta ja kuvannut ihmisiä, kaupunkinäkymiä ja maisemia 8x10 tuuman kuvakoon kameralla. Jättimäinen negatiivikoko mahdollisti kuvien äärimmäisen tarkkuuden, mutta asialla oli toinenkin puolensa: kamera oli iso ja raskas ja eikä soveltunut nopeisiin tilanteisiin, minkä lisäksi filmikustannukset olivat huimat. Kuvaajalla olikin varaa vain kahteen negatiiviin päivässä. Rajoituksesta huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi? – hän piti tätä parhaana kuvausmatkanaan.

Asioiden toteuttamisen helppous tai työläys epäilemättä ohjaa kaikkia ratkaisujamme, miksei näin olisi myös nuotinkirjoituksen osalta.  Nuotinkirjoitusohjelmien vakiinnutettua 90-luvun mittaan asemansa uusien teosten partituurit ovat sormituntumani mukaan muuttuneet ulkoasultaan perinteisempään suuntaan. Esimerkiksi sekuntinotaatiota tunnutaan käytettävän harvemmin kuin 1970-80 –lukujen partituureissa oli tapana. On toki mahdotonta sanoa, miltä osin kyse on nuottiohjelmien käytön vaikutuksesta, missä määrin taas progressiivisempien ja konservatiivisempien esteettisten pyrkimysten välisestä aaltoliikkeestä.

Lyijykynäkaudella oli lähes säännönmukaista, että nykymusiikkipartituurit sisälsivät kosolti erikoismerkintöjä, ja varsinkin nuorilla säveltäjillä tuntui olevan myös tiettyä painetta omien nuottikäytäntöjen luomiseen. Kenties taustalla vaikutti myös pelko, että partituuri näyttäisi muuten liian tavanomaiselta, tai mikä vielä pahempaa: vanhanaikaiselta. Osallistuin 1980-luvun lopulla Darmstadtin kesäkursseilla notaatioseminaariin, jota luotsasi muuan harmaatukkainen kaikennähnyt nuottikustantajakonkari (nimen olen unohtanut). Kun nuoret säveltäjät sitten toivat näytille toinen toistaan mielikuvituksellisempia nuotti-innovaatioitaan, oli mestarilla punakynä terävänä: monessakaan tapauksessa uutta merkintätapaa ei olisi oikeastaan tarvittu. Hänen ohjeensa kuuluikin: “Invent the most original music, and write it down in the most conventional way.”

Kun kone tarjoaa valmiiksi nuottikirjoituksen konventionaalisia vaihtoehtoja, on säveltäjän syytä olla entistä tarkempana, että nuottimestarin opetuksen ensimmäinen osa toteutuisi.

Ei kommentteja: