sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Aion kirjoittaa

Päätin aloittaa blogin. Otsikkoni mukaisesti aion tässä 'säveltäjäblogissani' kirjoittaa etupäässä muusta kuin musiikistani (siihen voi tutustua esimerkiksi kotisivuillani). Aion kirjoittaa asioista säveltäjäntyön ympäriltä, siitä, mitä milloinkin olen tullut ajatelleeksi kuulemastani, näkemästäni, lukemastani... Tämä ensimmäinen blogilastu asettakoon vireen: 

Muut asiat eivät aina tunnu Tärkeiltä. Ne jäävät helposti Pääasioiden varjoon. Muut asiat eivät yleensä ole kiireellisiä, minkä vuoksi niille harvoin on tarpeeksi aikaa. Muut asiat lisätään kokouksissa aina esityslistan loppuun. Merkitään tiedoksi. Siirretään seuraavaan kokoukseen.


© Hannu Pohjannoro

Kirjailija Göran Tunström (1937-2000) kuvaa kirjassaan Talvimatka Intiaan, kuinka ”projektit”, nuo kunnianhimoiset ja suuret pyrkimykset ”ajan mittaan sulkevat pois pienet havainnot, ne merkityksettömät tiedonannot, joita sade ja sumu jättävät puunrunkoihin”.  Tällaisia pieniä havaintoja hän vertaa palapeliin: “Ensiksi on palapeli saatava kokoon, sen jälkeen, niin minä kuvittelen, voi ryhtyä tarkastelemaan yksittäisten palojen muotoja ja värejä, nostaa niitä valoa vasten, kumartua telttatuolissa, -- ja verkkaisesti, urakoimatta, todeta niiden olemassaolo.”

Eikö maailma kuitenkin koostu suurelta osin juuri Muista asioista, huomiomme totuttujen keskipisteiden ulkopuolelle jäävistä reuna-alueista? Ne eivät suinkaan ole vähäpätöisiä. Päinvastoin, ne ovat välttämättömiä, ja sieltä löytyy paljon kiinnostavaa, kaunista ja merkityksellistä, kunhan malttaa katsella ympärilleen Tunströmin tapaan - verkkaisesti, urakoimatta… 

Tervetuloa seuraamaan blogiani!

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

No ihan kiva! Totta että asioita on musiikin ulkopuolellakin. Mutta olen kovasti kiinnostunut myös työstäsi säveltäjänä ja teoksistasi.

Käynpä kotisivullasi.

Hannu kirjoitti...

Hei Liisu!
Kiitos mielenkiinnosta! Varmaan tännekin tulee yhtä ja toista säveltämiseen liittyvää, mutta kotisivuni keskittyvät nimenomaan musiikini esittelemiseen.
terv. Hannu